Tuulia, unelmia, arkea

Arjen kauneus on katsojan silmissä.

maanantai 14. tammikuuta 2013

Tervehdys pitkän tauon jälkeen.

Elämässä on sattunut ja tapahtunut. Lapset ovat kasvaneet, äiti vanhentunut, koti vaihtunut. Olen seurannut päivittäin blogeja ja tuntenut palavaa halua kirjoittaa itsekin, samalla miettinyt onko minulla mitään annettavaa kenellekään, epäillyt altistavani perheeni ja lapseni pahojen puheiden alle. Lopulta tänään tajusin etten kykene muistamaan näistä viime vuosista oikein mitään konkreettista eikä minulla ole minkäänlaista tekstiä muistona elämämme vaiheista. Tätäkö se nyt sitten on ne ruuhkavuodet?

Ainakin ruuhkakuukaudet sillä muutimme isompaan asuntoon noin kolme kuukautta sitten. Uusi koti on kerrostaloneliö. Talo on rakennettu 60-70-luvun vaihteessa ja asuntomme oli aika alkuperäisessä asussa. Paljon ruskeaa,siis PALJON RUSKEAA. Ensimmäiseksi alkoikin pientä pintaremonttia hengessä wc-, kylpyhuone- ja keittiöremontti. Remonttifirma oli paska. Meni rahat ja hermot. Onneksi lopputulos on edes käyttökelpoinen.

Sitten asuttuamme 6vko betonipölyn seassa ja käydessä samalla töissä alkoi yöremontointi. Töistä kotiin, lapset nukkumaan, remonttihaalarit päälle ja maalamaan/kokoamaan/tapetoimaan yö kahteen/kolmeen. Aamulla klo 7 ylös. Ei sellaista ihminen kestä. Pää hajoaa ja terveys menee. Tämän olen saanut karvaasti kokea. En ole ikinä sairastanut niin paljon kuin viimeisten 3kk aikana, poskiontelotulehdusta, kuumetta, yskää, silmätulehdusta. Kaiken tämän keskellä olen huutanut lapsille ja vittuillut miehelle. Vuoden äiti/puoliso palkinto meni jollekin toiselle.

Nyt kun vihdoin myönsin itselleni omien voimavarojeni rajallisuuden tajusin kuinka hyvin asiat ovatkaan. Meillä on kiva tilava koti, uusi vessa, kylpyhuone ja keittiö ja yllin kyllin aikaa sisustaa sekä remontoida kotia pikkuhiljaa kunnes se joskus on valmis. Tästä alkaa päiväkirja vuodelle 2013.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

IIIIIHANA KAUPPA!!!



Meillä ollaan taas vaihteeksi kipeänä. Vanhimman silmät vuotaa mätää ja sen lisäksi hänellä on vaatimattomasti korvatulehdus ja nielutulehdus. Ai niin ja nuoremmalla on keuhkot tukossa kovan räkäisyyden takia, joten astmapiippua vedellään siinä esikoisen silmätippojen ja antibiootin välissä.

Mutta mikään ei saa minua iloitsemasta löytämästäni nettikaupasta!!! Menkää tutustumaan sivuille www.gredelin.fi ,valikoimassa mm. ferm living kidsiä huokein hinnoin :D

sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Pitkästä aikaa :)

Meillä käytiin perheessä mahatauti läpi oikein huolella ja siitä toivuttuamme alkoi sopeutuminen uuteen arkeen. Nykyään perheessä on kaksi työssä käyvää vanhempaa ja tytöt ovat kokopäivähoidossa. Alku on ollut uuvuttavaa meille kaikille, mutta yllättävän hienosti tytötkin sopeutuivat uuteen tilanteeseen :) Uusi työni on aivan unelma ja siitä saan virtaa myös arkeen.

Tässä välissä olen saanut lastenhuoneeseen ostettua uuden hyllykön ja monenlaista pientä kivaa kotiin muutenkin. Ostoksilla olen käynyt lähinnä Ikeassa joka vihdoin avautui tänne Tampereella :D

Nyt tytöt ovat unilla ja äiti vähän väsynyt siivottuaan koko päivän lastenhuonetta. Huomenna aamulla jatkuu siivousprojekti vaatehuoneesta ja samalla napsin kuvia lastenhuoneen uudesta Trofast hyllyköstä. Jo näin päivän vanhana hankintana Trofast on osoittautunut loistavaksi säilytyspaikaksi leluille joita on kertynyt yllättävän paljon!

torstai 6. toukokuuta 2010

Yök

Mikä ihmeen huono karma meillä nyt pyörii? Juuri noin kuukausi sitten nuorempi tyttö oli viikon oksennus-vesiripuli-korkea kuume-kauhea yskä-korvatulehdus taudissa ja eikös viime yönä klo 04 ollut taas aika herätä keskelle oksennusta :( Nyt Nealla on toistaiseksi pysynyt aamupuuro sisällä, mutta saas nähdä kuinka kauan tämä tauti taas kestää ja kuinka monta perheenjäsentä saa saman. Pyykkikone pyörii jo toista satsia, onneksi sentään ulkona aurinko paistaa.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Valinnan vaikeus




Kuvat: www.ikea.fi


Nyt olisi aika uusia lastenhuoneen säilytysjärjestelmä, mutta en osaa päättää mikä olisi paras vaihtoehto. Vaihtoehtoina on nyt Ikealta Trofast ja Expedit valkoisina. Kumpi näistä toimisi paremmin säilytyksessä leluille ja lastenvaatteille? Huoneen seinä on pari metriä leveä ja valkoinen, vastakkaisella seinällä on kukot tapetti, kerrossänky ja pari kelluvaa hyllyä.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Ennakkoavajaisten tunnelmaa


Pitkä aika on vierähtänyt sitten viime kirjoitusten. Elämässäni on alkanut uusi jännittävä ja myös hyvin väsyttävä vaihe uuden työn myötä. Päivät ovat pitkiä ja tytöillä on ollut tottumista kokopäiväiseen päiväkotihoitoon. Uusi upea unelmatyö auttaa kuitenkin jaksamaan ja tänään piristystä päivään toi Tampereen Polarn O. Pyretin ennakkoavajaiset.

Liike oli upea ja menestyy varmasti! Valikoimaa oli runsaasti ja runsaudenpulasta osasin valita tytöille vain t-paidat. Ensi viikolla palaan asiaan uudelleen ;)

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Voi jehna!



kuva: Ikea

Miksi kaikki kivat jutut tulevat aina myöhässä X( Nyt kun olemme siirtymässä vähitellen jo pois syöttötuolista tulee Ikeaan tällainen ihanuus myyntiin. Kuvassa Blåmes syöttötuoli johon tulee muovinen tarjotin mukana. Syöttötuolia saa tämän upean mustan lisäksi punaisena ja hintaa vaivaiset 49,95e.